Voiko tämä oikasti pitää paikkaansa? Miten tämä voi tapahtua? Tapahtuuko tätä oikeasti?
Luulin, että teoriassa ihmisen mielen kontrolloiminen on, mitä se nyt teoriassa onkaan. Miten joku ihminen voi selvittää ihmisen kontrolloinnista kaiken, että saa hänet täysin hallintaansa? Hallintaansa tarkkailematta häntä.
Tuntuu, että sydämensyke olisi kiihtynyt ja kaulaa koskettaessa sen tuntee, mutta muuten ei. Tuntuu, että aivojen läpi kulkee täysi sumupilvi. Tyhjyys. Peitän oiekalla kämmenelläni molemmat silmäni: näen luonnollisesti pelkkää mustaa. En ajattele mitään, mutta tunnen saman tunteen kuin silloin kuin sanon joskus, että:"Ei näin voi tapahtua", tai, "Miksi näin piti käydä?" Mikä se tunne on?
Aloin kirjoittaa tätä ennen kuin olin saada vallan paniikkikohtauksesta - tämä ei siis ole täysin paniikkikohtauksen alaisena kirjoitettua, puoliksi vain, kai? En ole ikinä kokenut normaalia paniikkikohtausta. Kerran aikaisemmin sain samankaltaisen. Tuntuu, että tämä on enemmän psykologista, sillä minulla ei ole mitään paniikkikohtauksen oireita. Enemmän henkinen voimattomuudentunne, tyhjyys ja sisäinen kaaos.
Aivot ei kulje. Ainakaan takaraivon yläpuolelta. Käsistä mennyt tunto puoliksi ja tuntuu kuin putoaisin hiljalleen maan läpi. Huokailen jatkuvasti enkä voi ajatella mitään diippiä. Vatsasta pistää samalla tavalla kuin putoaisit todella nopeaa ylhäältä ja samalla saisit pistoksen tikarista, mutta se kestää vain sekunin ajan. Siitä seuraa tauko ja sama toistuu. Kuolen.