Kun olin pieni ja minua kiusattiin ulkona, äiti sanoi, ettei heistä kannata välittää. Uskoin äitiäni sillä hetkellä, mutta kun minua kiusattiin taas, tuntui yhtä pahalta. Miten voin olla välittämättä, jos kiusaajat olivat naapuruston ainoat mahdolliset kaverit? Sanoin, etten halua olla yksin ja hän sanoi siihen, että:"Leiki äitin kanssa." Pelattiin shakkia ja sanoin, ettei hänellä ole aikaa leikkiä (eli pelata) minun kanssa koko aikaa ja hän sanoi, että on. En uskonut. Eihän äiti voi leikkiä kanssani koko aikaa kun hänen pitää tehdä ruokaa ja hoitaa kotia. Aloin taas murehtia kavereista...
Voiko äiti olla väliaikaisesti lapsen ainoa leikkikaveri, jos hänellä ei naapurustossa esim. asu muita oman ikäisiään kavereita?
Miten se vaikuttaa psyykkiseen kasvuun?
Uskon, että lapsen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten hän reagoi yksinäisyyteen. Jos hän ymmärtää lapsena, ettei naapurustossa asu kavereita tai heistä ei ole hänelle kaveriksi ja tietää, että muutto on edessä, hän voi hyväksyä sen ja odottaa muuttoa ja pelata siihen asti vanhempiensa kanssa vaikka shakkia. Vuosi on kuitenkin äärettömän pitkä aika 4-vuotiaalle.
Lapsi tarvitsee oman ikäisiä leikkikavereita jo nuorena, jotta voi mahdollisimman pian alkaa kehittämään sosiaalisia taitojaan. Näitä taitoja on hyvin hankala taas oppia vuorovaikutuksessa vanhempiemme kanssa, sillä he eivät lähde mihinkään elämästämme, jos kohtelemme heitä kaltoin.
Mitä leikkejä vanhemman olisi järkevää leikkiä lapsensa kanssa?
En tiedä, onko vanhemman järkevää leikkiä lapsensa kanssa sellaisia leikkejä, missä hän joutuu itse taantumaan lapsen tasolle, esimerkiksi mielikuvitusleikit, kuten nukeilla, poneilla, leegoukoilla leikkiminen voi olla vanhemmalle hyvin kiusallista. Tuskin lapsikaan haluaa äitiään mukaan omiin Barbie-leikkeihin.
Hiekkalinnan rakentaminen voi toisaalta ollajopa ihan hauskaakin, kunhan ei tarvitse alkaa leikkimään sotilailla. Ei ole lapsen eduksi, jos hän kuvittelee oman vanhempansa olevan hänelle paras ystävä, kun se ei tule toimimaan pitkällä tähtäimellä hänen elämässään ja voi olla este lapsen itsenäistymisen kannalta.
Jos lapsella ei ole kavereita niin esimerkiksi päiväkodissa hoitajat pelaavat lasten kanssa muisti- tai lautapelejä, antavat paperia, että saa piirtää jne. Muistipelien ja shakin pelaaminen voi olla hyvä tapa saada aika kulumaan ja lisäksi se voi auttaa lapsen kognitiivisessa kehityksessä, sillä lapsi joutuu ajattelemaan paljon - eri asia, kuinka kauan lapsi jaksaa keskittyä esimerkiksi shakin peluun ja ei, en väitä, että päiväkodissa pelattaisiin shakkia.
Päiväkodissa hoitajat eivät itse piirrä ja jos äiti on lapsensa kanssa kahdestaan, niin onko hänen järkevää piirtää? Lapsi voi ajatella, että hän on huono piirtämään ja menettää motivaation kun näkee, että äitinsä on parempi piirtämään. Sen ikäinen ihminen ei välttämättä ymmärrä, että vanhempansa on harjoitellut kauan. Soittaminen voi olla myös järkevää tekemistä, sillä se on sosiaalista ja siinä oppii - jos lapsi on kiinnostunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti