perjantai 14. maaliskuuta 2014

Defenssi: Ajatukset

Mieleen on juolahtanut kymmenkunta hyvää ideaa joita on mielenkiintoista pohtia. Kaikki on siis asioita, mitä on tullut pohdittua, pääteltyä ja mietiskeltyä.. ei siis mitään teoreettista faktaa, mutta kuuluisaa sanomaa lainaten: on kahdenlaisia totuuksia: pääteltyjä ja kokemuksiin perustuvia (rationalismi ja empirismi).

Voiko ajatukset toimia defenssinä? Jos voi niin miten?
... NO SIIS. Tottakai ihminen ajattelee koko ajan, (ellei ole ihan braindamaged) eri asia sitten että pohtiiko mitään järkevää.. ;) Tarkoitan siis sitä ylirationaalista pohdintaa, kyselemistä (itseltä tai toiselta) tai asioiden pohtimista, jos se on epätavanomaista luonteelle, kiihkeää ja tapahtuu tilanteessa mikä on ahdistava.

Itseasiassa tilanne voi olla ahdistava vaikkei sitä itse koekaan ahdistavaksi eli on ristiriitaiset tunteet/ajatukset tiedostamattoman ja tiedostetun välillä.

 Kaksi esimerkkiä:

Sosiaaliset motiivit (tiedostamaton) ja minäkäsitys, itsevarmuus tai ylipäänsä tieto omasta itsevarmuudestaan ja kyvyistään suoriutua siitä, mitä meni lupaamaan. Mahdollisesti hän ei ajatellut seurauksia hetkenä jona lupasi, kun tilanne oli niin nopea ja kieltäytymisestä olisi seurannut suora kasvojen menetys.

Läheisyydentarve ja läheisyydenpelko. Ihminen kaipaa tietoisesti läheisyyttä ja alkaa hakemaan sitä, sitten kun sitä on tarjolla tiedostamaton läheisyydenpelko puskee esiin. Tilanne on mennyt niin pitkälle, että olisi noloa enää perääntyä tässä vaiheessa kun itse on tehnyt selkeät aloitteet. Tilanne alkaa ahdistaa ja silloin on lupa syyttää omaa päätä. Ei siis missään tapauksessa itseään vaan oman systeeminsä toimintamalleja, missä ei ole mitään logiikaa.

Molemmissa tapauksissa seurauksena on selittäminen, höpöttäminen, kiertely, kaartelu ja puheenaiheen tai tilanteen yrittäminen kääntää muualle, ettei tarvitse tehdä sitä, mitä lupasi. Joissakin tilanteissa on hyvin selkeää, tiedostettua ja järkevä strategia tehdä niin, mutta entä jos alat tekemään sitä yhtäkkiä? Jossain aivan muussa tilanteessa ja sen huomaa vasta sitten kun tilanne on muuttunut vähintään kiusalliseksi. Olet selittänyt 10 minuuttia asiasta X, toinen on hiljaa, se ahdistaa, alat kyselemään ja uppoat omiin ajatuksiisi. Mietit mielummin vaikka naapurin valittavaa pariskunnan kaksinaismoralistista isäntää entä katsot jotain elokuvaa vieraasi kanssa.

En ole enää varma, liittyykö havainnollistavat esimerkit tilanteeseen millään tavalla. Jokaisen ihmisen defenssit on muodostuneet uniikisti, kuten persoonallisuus, että tilanteisiin voi vaikuttaa - ja varmasti vaikuttaakin moni muukin asia.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kognitiivinen dissonanssi

Ihminen pyrkii välttämään ajattelunsa ja toimintansa välisiä ristiriitoja muokkaamalla ajatuksensa yhteensopivaksi tekojensa kanssa, tai muuttaa tekonsa ajatustensa mukaisiksi.

 Esimerkki:

Jos hän on mukana ryhmässä, joka tönii ja kiusaa jotakuta, hän voi esimerkiksi alkaa ajatella uhrin olleen erityisen vastenmielinen selittääkseen toimintansa mielekkääksi.

(Termin on keksinyt Leon Foster.)


Lähde:

Vesa Laine & Anneli Vilkko-Riihelä: Mielen Maailma 4|Tunteet, motiivit ja taitava ajattelu s. 181

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Jekyll & Hyde -persoonallisuus

Olin kirjoittamassa aivan jostain muusta, kunnes törmäsin mielenkiintoiseen termiin "Jekyll & Hyde persoonallisuus". En ole koskaan kuullutkaan moisesta, eikä edes englanninkielinen Wikipediakaan osannut auttaa. Suomen Wikipedia oli sitä mieltä, että käsite tulee romaanista Dr. Jekyll ja Mr. Hyde ja koska olen nero niin päättelin, että "Jekyl & Hyde -persoonallisuushäiriö" kuvastaa persoonallisuuden jakautumista kahtia. Seuraavaksi mietin, että miksi se on Jekyll & Hyde, koska persoonallisuuden jakautumiselle on jo terminsä: dissosiatiivinen identiteettihäiriö...

"Melkein kaikki asiantuntijat tai psykopaattien uhrit kertovat heidän Jekyll & Hyde -persoonallisuushäiriöistään. Jekyll-puoli usein katoaa ajan myötä ja Hyde-puoli paljastaa itsensä kun saat selville, mitä kaikkea hän on hommaillut selkäsi takana. Nämä löytösi on yleensä vain jäävuoren huippu, sillä psykopaatit ovat erinomaisen taitavia piilottamaan pahat tekonsa - ja kiinnijäädessä valehtelemaan niistä. Hyde-puoli myös nostaa ruman päänsä esiin erimielisyystilanteissa, jotka saavat joskus väkivaltaisen lopun."

Tässä kontekstissa Jekyll & Hyde -persoonallisuushäiriö on luultavasti vain kuvainnoillinen termi ihmiselle, jolla persoonallisuus ei ole oikeasti jakautunut kahtia, mutta hän näyttää "mustavalkoista" käyttäytymistään. Hän on pohjimmiltaan Mr.Hyde eli paha ihminen ja hänellä on maskina hienostunut ja karismaattinen Dr. Jekyllin luonne, jonka avulla hän houkuttelee itselleen uhreja psykopaattiselle käytökselleen.

Yleistän nyt kun sanon tämän, mutta moni varmaan luulee persoonan jakautuneen normaaliin ja kuvittelee toisen persoonan olevan se helvetin urkuja soittava mustaviittainen ilkeä ja pimeä badass. En usko, että persoonallisuuden jakautuminen näin olisi mitenkään mahdotonta, mutta tämän "lähteen" mukaan persoonallisuus jakautuu mahdollisesti menevään ja sovinnolliseen tai vetäytyneeseen, jopa väkivaltaiseen. Mielestäni tämä on sitä samaa yleistyspaskaa, mitä tuo stereotyyppinen normaali-badass jakautuneisuus on. Persoonallisuuden jakautumisesta on mahdotonta tehdä mitään yleistyksiä tai antaa tuon kaltaista tarkkaa tietoa, sillä sairaus on sen verran uusi ja harvinainen.

Persoonan rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan luonne jakautuu näennäisen normaaliin persoonallisuuden osaan ja emotionaaliseen persoonallisuuden osaan. Jakautuminen tapahtuu tertiäärivaiheessa, joka tarkoittaa sitä, että persoonia pitäisi olla vähintään neljä: 2 näennäisen normaalia ja 2 emotionaalista persoonallisuuden osaa.

Lähteet:
1.  psychopathyawareness.wordpress.com/dating-jekyl&hyde-personalities
2. Dissosiatiivinen Identiteettihäiriö wiki. Kirjalähde: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. London: Norton&co, 2006.

tuhoisa parisuhde one-on-one kultti?

Eräällä sivustolla oli verrattu kontrolloivaa parisuhdetta one-on-one -kultiksi, taisi olla cultnews. Mielenkiintoista että törmäsin tähän vertaukseen kun itse mietin juuri samaa kirjoitettuani aiemmin tuhoisista kulteista.

Suhteen hyväksikäyttäjä olisi kultin "johtaja" ja hänellä on erikoisoikeus olla noudattamatta omia vaatimuksia kumppaniltaan. Lisäksi hän erottaa kumppaninsa hänen tukiverkostostaan (kaverit, perhe ym.) Suhteessa on luvassa manipulointia, kontrollointia, haukkumista ja rajoittamista... aivopesua ;p

Kuinka tunnistaa manipuloiva tai kontrolloiva parisuhde?

Oletko hajoamassa tai menettämässä itsesi huonolle parisuhteelle? Alkavatko kaverisi vähentyä tai kontaktisi rajoittua vain omaan sukupuoleesi? Ovatko perheenjäsenesi huolissaan siitä, ettet vaikuta omalta itseltäsi?
Ennen kuin voit saada itsesi kuntoon, kannattaa miettiä, onko parisuhteella mitään annettavaa tai pahempaa: ottaako se sinulta jotain pois - ja tehdä sille loppu.

1. Arvioi rehellisesti: Onko parisuhde terveellinen; yritä olla objektiivinen kun analysoit, kuinka asiat ovat muuttuneet suhteen alkamisen jälkeen.

2. Pohdi alla olevaa listaa ja vastatessasi kysymyksiin älä käytä seuraavanlaisia puolustuskeinoja kuten:
"Ei se tee tuota koko aikaa", ja ,"No mutta se on tapahtunut vain kerran tai kahdesti..."
(Virginian yliopiston kehittelemä lista)

Kumppanisi käytös:
-nolaako tai tekeekö hän sinut naurunalaiseksi ystäviesi tai perheenjäseniesi edessä?
-vähätteleekö hän saavutuksiasi tai alenkatsoo tavotteitasi?
-saako hän sinut tuntemaan, että et ole kykenevä tekemään päätöksiä?
-pelotteleeko/syyllistääkö/uhkaileeko hän sinua saadakseen tahtonsa läpi?
-kertooko hän, ettet ole mitään ilman häntä tai ettei hän ole mitään ilman sinua?
-käyttäytyykö hän kovakouraisesti ilman suostumustasi? - tönii, heittelee, pistää ahtaalle tai lyö..
-soittelee monta kertaa tai ilmaantuu paikalle kysyäkseen/tarkistaakseen oletko siellä, missä kerroit olevasi?
-käyttää päihteitä tekosyynä sille, että sanoi loukkaavia asioita tai käyttäytyi väkivaltaisesti?
-syyttääkö hän sinua hänen tunteistaan tai teoistaan?
-painostaa sinua tekemään asioita (seksissä) mihin et ole valmis?
-saako hän sinut tuntemaan, ettei ole mitään keinoa ulos parisuhteesta?
-estääkö hän sinua tekemästä haluamiasi asioita? - kuten viettää aikaa ystäviesi tai perheesi kanssa..
-yrittääkö hän estää sinua lähtemästä mihinkään riidan jälkeen tai jättää sinut jonnekin kauas, mistä joudut kävelemään "antaakseen opetuksen" ?

Sinun käytöksesi:
-pelottaako sinua joskus kumppanisi reaktio tai käytös?
-tuntuuko sinusta, että olisit vastuussa kumppanisi tunteista?
-joudutko jatkuvasti puolustelemaan ystävillesi kumppanisi itsekästä käytöstä?
-uskotko että voit auttaa kumppaniasi muuttumaan tai parantamaan parisuhdetta jos itse muutat jotain omassa käytöksessäsi?
-yritätkö välttää tekemästä jotain, mikä voisi aiheuttaa konflikteja tai saada kumppanisi vihaiseksi tai pois tolaltaan?
-tuntuuko sinusta, että ihan sama mitä teet, kumppanisi ei ole ikinä tyytyväinen?
-teettekö aina kuten kumppanisi haluaa, ettekä ikinä kuten itse haluat?
-seurusteletko kumppanisi kanssa, koska pelkäät mitä hän voisi tehdä, jos jätät hänet?

*TL;DR*
Ohjeita:

 3. Arvioi, miten muut ihmissuhteesi ovat muuttuneet: Muuttuuko ilmapiiri kireämmäksi kumppanisi kanssa kun jonkun ystäväsi nimi tulee esille tai päin vastoin? Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida jos kaikki, keistä välität alkavat huolestua sinusta tai joudut katkaisemaan välit heidän kanssaan kumppanisi takia.
-tuoko kumppanisi esille parhaita vai huonoja puoliasi?
-ole varuillasi kumppanisi käytöksestä ystäviesi ja perheenjäsentesi keskuudessa, erityisesti silloin kun hän vihastuttaa heitä, argumentoi heidän kanssaan tai käyttäytyy vähättelevästi
-oletko huomannut, että on vain paljon helpompaa kun et ole tekemisissä ystäviesi tai perheenjäseniesi kanssa, joista olet välittänyt vuosia ennen kuin tutustuit kumppaniisi kun toisaalta voisit yrittää saada kumppanisi tutustumaan heihin paremmin?

4. Tunnista sokeutesi kumppanin vikoihin: Ihastuminen ei ole välttämättä huono asia, mutta se voi tehdä sokeaksi varoitussignaaleille, vaikkakin tiedämme, että kavereillamme tai vanhemmillamme voi olla joku syy siihen, miksi he eivät pidä deitistäsi.
-joudutko koko ajan pyytelemään anteeksi tai puolustelemaan kumppanisi käytöstä?
-muista että terveessä parisuhteessa ei suurimmalta osalta pitäisi olla mitään puolustettavaa tai salattavaa ja jokaisella on oikeus yksityisyyteen, eikä kaikkea tarvitse kertoa tai paljastaa. Kun parisuhde on terve, ystäväsi ja perheesi tulevat yleensä huomaamaan, että kumppanisi tekee sinut onnelliseksi ja he iloitsevat puolestasi
-kiinnitä huomiota siihen, joudutko muuttamaan suunnitelmiasi jatkuvasti kumppanisi mielen mukaan? Sen sijaan, että näkisit omia ystäviäsi sinun pitää mennä näkemään kumppanisi ystäviä kumppanisi kanssa.
-onko kaikki kytköksesi vanhoihin kavereihin tai paikkoihin korvattu joko kumppanisi ystävillä tai uusilla kavereilla, joihin olet tutustunut vasta seurustelusuhteen alkaessa? Välien katkaisu pysyviin ystäviin tekee kumppanistasi "universumisi keskipisteen" ja hänen saamasta huomiostasi ei voi kukaan muu enää kilpailla.

5. Jutellessasi kumppanisi kaverien kanssa: Ovatko he ikinä sanoneet mitään, mitä kumppanisi on tehnyt ja joka on saanut sinut keskeyttämään ja kysymään tarkennusta? "Mutta hän sanoi minulle näin... ... ettet vain olisi käsittänyt väärin?", Sivuutitko sen jälkeen koko asian ajattelematta, että se mitä nämä tyypit kertoivat saattoi olla totta? - iso punainen lippu.
-Kun sinua kontrolloidaan tai manipuloidaan, se tapahtuu yleensä puolitotuuksien tai laiminlyöntien kautta, ei suorien valheiden kautta. Analysoi kumppanisi ja muiden tarinoita ja niiden eroavaisuuksia. Jos niitä on paljon, pyydä kumppanisi paikalle ja selvittäkää asia kaikkien kuullen. Näin hän ei pysty valehtelemaan sinulle kaksin kesken tapahtuneesta. Jos hänen reaktio tai vastaus ei tyydytä sinua, on aika arvioida koko parisuhde uudelleen.

6. Tunnista liiallinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus: On hienoa jos kumppanisi suojelee sinua, mutta pelottavaa, jos hän on ylisuojeleva. Kuulusteleeko hän sinua, jos et satu olemaan kotona tismalleen oikeaan aikaan tai jos olet lähdössä jonnekin? Uteleeko hän liikaa, mistä juttelit jonkun toisen kanssa? Sanooko kumppanisi, ettet välitä hänestä, kun olet viettänyt aikaa jonkun ystäväsi kanssa?

7. Pidä silmällä kaksinaismoralismia ja mahdoton-voittaa -tilanteita: Asettaako kumppanisi eri vaatimuksia omalle käytökselleen, joka eroaa sinun käyttäytymiselle asetetuista vaatimuksista?  Esim. kumppanisi voi tulla kaksi tuntia myöhemmin kotiin sovitusta ajasta, mutta sinua sätitään heti, jos olet edes 5min myöhässä? Jos hän flirttailee toiselle, se on "täysin viatonta", mutta jos itse edes juttelet jonkun kanssa, se tulkitaan heti flirttailuksi? Mahdoton-voittaa tilanteet ovat puolestaan sitä, että ihan sama mitä teet, se on väärin. Esim. jos säästät rahaa, olet pihi. Jos käytät rahaa, olet tuhlaaja. Molemmat kaavat ovat yleisiä kontrolloivassa-manipuloivassa parisuhteessa.

8. Ole varuillasi "kosiskelusta" toistuvien loukkausten jälkeen: Hän tekee jotain, mitä et voi hyväksyä ja anelee anteeksiantoasi ja lupaavat muuttua. Hän vaikuttaa vilpittömältä ja vakuuttavalta - se on osa kontrollointia. Se on tapa käyttää hyväksi myötätuntoasi ja pitää kiinnostustasi yllä. Pidä silmällä, koska hänen huono käytöksensä alkaa uudestaan, sillä se alkaa juuri kun hän luulee sinun olevan taas tyytyväinen.

9. Lopeta itsesi piiskaaminen rakastamalla tällaista ihmistä: Tajua että hän on mahtava ihminen vain pinnalta, eikä sinun kuulu hakata itseäsi hengiltä jatkamalla parisuhdetta. Tällaiset ihmiset ovat yleensä outo sekoitus jotain hyvin älykästä tai kyvykästä ja huonoa itsevarmuutta (vaikkakin he vaikuttavat kovin itsevarmoilta, mitä tulee ylimielisyyteen, mutta se on vain maski heidän todelliselle itsevarmuuden puutteelle).
-kontrolloivat/manipuloivat ihmiset eivät osaa antaa asioiden tapahtua luonnollisesti. Heidän on kontrolloitava kaikkea tai he menettävät ne. Sisäisten kauhujensa pakottamana (jätetyksi tulemisen pelko) he haluavat olla niitä, jotka vetelevät kaikista naruista kontrolloiden ihan kaikkea, mitä heidän elämässään tapahtuu.
*TL;DR*

Tämä on se alitajuisen järjen menettämisenpelko kun on tullut jätetyksi niin monta kertaa, että käytöskin alkaa muuttua kontrolloivaksi ja manipuloivaksi. Jos haluat auttaa kumppaniasi ja uskallat kertoa hänelle tästä alitajuisen järjen logiikasta, hän saattaa EHKÄ parantua..

How to Recognize a Manipulative or Controlling Relationship

Parisuhde: Miksi toinen uhkaa jatkuvasti jättää, vaikkei tarkoita sitä?

Sain motivaation kirjoittaa tästä aiheesta kun olen itse ollut ko. parisuhteessa. Olimme tutustuneet toisiimme vuoden ennen kuin alettiin seurustelemaan, enkä olisi ikinä uskonut, että kumppanini alkaisi heti suhteen alkumetreillä uhkailemaan näin.

Vastaus on yksinkertainen: Ihminen haluaa näin varmistaa, että kumppani pysyy ja suhde säilyy.

Tiesin, että lyhyesti ja yksinkertaisesti asian selittämisellä seuraa aina lisäkysymyksiä:
Miten ihminen muka voi ajatella näin? Miten joku voi oikeasti kuvitella, että uhkaamalla jättää toisen saisi hänet pysymään?

Ruediger Schache - Totuuden seitsemän verhoa

Kyseessä on järjen alitajuinen osa, joka toimii yksinkertaisella logiikalla. Se on luotu suojelemaan sinua kaikelta pahalta ja varmistamaan hengissä säilymisesi. Se tietää, että poltat kätesi koskiessasi kuumaan kattilaan ja että suhteesta eroaminen tekee kipeää. Koskiessasi kuumaan kattilaan, kipu kestää kuitenkin huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin suhteesta eroaminen. Järjen alitajuinen osa tietää, että voit ensikerralla käyttää patalappuja kun nostat kuuman kattilan levyltä, mutta sillä ei ole mitään tietoa siitä, miksi parisuhteesta eroaminen tekee kipeää. Eroamisen aiheuttama kipu on huomattavasti pitkäkestoisempaa, joten järjen alitajuinen osa haluaa varmistaa, ettei tällaista kipua tapahdu enää ikinä, siispä se haluaa kontrolloida toista ihmistä kaikin keinoin pitääkseen hänet itsellään. (1) -->



Liekköhän hänellä ollut paskoja aiempia suhteita jonka vuoksi hän pelkäsi tulevansa jätetyksi. Minulle hän kyllä niin kovasti mainosti sitä, kuinka häntä ei ole jätetty koskaan, mutta jos tuo pitäisi jollain tasolla paikkaansa, hän ei luultavasti olisi uhkaillut jättää minua niin monta kertaa, että aloin ajatella että ihan sama.
Jatkettiin suhdetta vielä tuskalliset pari kuukautta kun hän ei suostunut uskomaan, etten halua enää jatkaa suhteessa, missä uhkaillaan jatkuvasti jättämisellä. Käytös muuttui erittäin manipuloivaksi, josta voi päätellä sen, että hän oikeasti teki kaikkensa, että suhde säilyy. Minulla puolestaan oli tunteet kuolleet jo ajat sitten näiden jättöuhkauksien takia. Pari vuotta jälkeen päin näin yhteistä tuttuamme baarissa ja puheeksi tuli em. suhde, jolloin sain selville, että "hän oli jättänyt minut". ;)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Syitä miksi ihmiset pysyvät paskassa parisuhteessa

Pelko on ylivoimaisesti tärkein osa päätöksenteossa, joskus uhrin täytyy kehitellä pakosuunnitelma. Esim. jos on suhteessa psykopaatin kanssa. Usko siihen, että toinen voi muuttaa käytöstään tai että parisuhde muuttuu paremmaksi, koska rakastaa toista. Joku haluaa pysyä parisuhteessa lasten takia, toinen pelkää yksinäisyyttä ja kolmannen kaikki ihmissuhteet (kaverit tai tutut) on saatu kumppaninsa kautta. (1)

Ihmisen on antanut itsestään paljon toiselle, panostanut ja omistautunut suhteeseen. On hankala ymmärtää, miksi ei kelpaa toiselle sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on jonkinlainen taju omasta arvokkuudestaan ja itsekunnioituksestaan. Parisuhde ei toimi samalla tavalla kuten auto, jonka voi myydä heti vikojen ilmetessä, vaan asiat halutaan korjata - kuten rikkinäisen autonkin, ellei sitten ole varaa hankkia uutta autoa - tai parisuhdetta.

Tukholma-syndrooma (engl. Stockholm syndrome) 

Positiiviset tunteet hyväksikäyttäjää kohtaan: kumppaniaan kohtaan (rakkaus)
Negatiiviset tunteet apua kohtaan: ystäviä, jotka yrittävät auttaa tai pelastaa uhrin hyväksikäyttävältä kumppaniltaan. Tieto siitä, että pelastus tulee satuttamaan heitä (henkisesti tai fyysisesti)
Tukee hyväksikäyttäjää: puolustaa kumppaninsa käytöstään tai ei halua tunnustaa itselleen suhteesta aiheutuvaa negatiivista vaikutusta kumppaninsa käytöksestä tai tekemisistä. (2)


Lähteet:

1. Reasons why abuse victims return often complex, experts say
2. Why we love the ones who hurt us?

Sigmund Froidin psykoanalyysi

Psyykkeen rakenteet ovat id, superego ja ego. Niitä voitaisiin leikkimielisesti kuvailla mieltä ohjaileviksi hahmoiksi:

Homerin superego (enkeli) ja id (piru) koittavat ylipuhua Homerin (ego) päätöstä.


Id: lapsenomainen, sikaileva ja piruileva puoli ihmisestä, joka hallitsee viettejä; haluja. Haluaa välitöntä tyydytystä ja se ei tunne syyllisyyttä tai häpeää.
Superego: moraalinen, syyllistävä ja oikeudenmukainen puoli ihmisestä, joka edustaa ihanteita ja omaa tuntoa.
Ego: (minä) edustaa ihmisen tietoista puolta. Sen tehtävänä on sovittaa idistä tulevat halut superegon vaatimuksiin.

Joillakin ihmisillä voi olla ylikehittynyt superego, jonka seurauksena hän voi syyllistää itseään pienistäkin rikkomuksista. (1) Ylikehittyneet superegon stereotyyppinä voisi pitää Southparkin Butteria ja ylikehittyneen idin stereotyyppina taas Cartmania.


Kuuluisan vertauksen mukaan tietoinen mieli on vain jäävuoren huippu. Veden alta kuultaa se osa tietoisuudesta, joka kuvaa esitietoista. Esitietoisessa olevat asiat voi saada selville, jos on valmis näkemään vaivaa. Tiedostamatonta edustaa suurin osa jäävuoresta, joka on niin syvällä vedessä, että emme voi sitä paljain silmin nähdä.
Mainittakoon vielä, että psykoanalyysin kehitti Sigmund Froid, joka tutki tiedostamatonta ja loi alitajunnan käsitteen.
(2)

Lähteet:

1. Vesa Laine & Anneli Vilkko Riihelä: Mielen Maailma 1. Psykologian perustiedot s. 167
2. Vesa laine & Anneli Vilkko Riihelä: Mielen Maailma 3. Ihminen ja tieto s. 20

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ajatustenpysäyttäjä: mantra

Minulla on ollut ongelma ajatella asioita päässä ja olen huomannut kirjoittamisen korvaavaksi menetelmäksi. Sain ongelman korjattua ja nyt kerron miten.

Mitä tekemistä meditaatiolla on aivopesussa ja miksi se toimii?

Meditointi on hyvä menetelmä aivopesussa, sillä se eristää ihmisen ns. omaan maailmaansa. Lisäksi meditoinnissa on aluksi tärkeää tyhjentää mieli. (1)

Meditaatiossa voi käyttää mantroja. Mantrat on tehokkaita tapoja ajatusten pysäyttämisessä ja kontrolloimisessa. Meditaatiossa mantra on joku sana tai lause, jonka avulla pysäytetään ajatustenkulku. Huomasin itse, että mantrat voivat muodostua näköjään myös itsestään ja keksin, että mantra on se, mikä pysäyttää ajatustenjuoksuni.

Miten mantra on saanut alkunsa?

Omasta kokemuksesta:

Olin parisuhteessa Love bombing & Gaslighting -manipulointimenetelmiä käyttävän ihmisen kanssa.
Tämän parisuhteen muoto oli aika pitkälti abusive control relationship eli hyväksikäyttävä, kontrolloiva parisuhde, joka voidaan tulkita myös one-on-one kultiksi.

Muistan muistini huonontuneen tuolloin. Sillä kuitenkin oli tuhoisampia seurauksia: asioiden yhdisteleminen ja päättely on mahdotonta, turhat ajatukset keskeyttää pohtimisen, joka ei ehdi kunnolla edes alkaa. Tulee ikään kuin käännettyä ihmisten tekemiset hyveelliseksi, positiiviseksi.. se muovaa alistuvaksi ja herkkäuskoiseksi.

Miten se tapahtuu?

Kuvitellaan leikkimielisesti, että "superegoni" on luonut mantran joka estää minua ajattelemasta niitä asioita, jotka on "superegon moraalien ja arvojen" vastaisia. Olen miettimässä uutta ajattelutekniikkaa flowi päällä ja sitten ajatuksen pysäyttää superego; Se kysyy minulta:"Miksi mietin tällaisia asioita?", ja ,"En halua ajatella/käsitellä asiaa, sillä jos mietin sitä yhtään pidemmälle niin saatan tiedostamattani muuttaa omaa käytöstään tuohon suuntaan ja minusta tulee idiootti". Kaikki tämä tapahtuu sekunissa katkaisten flowin. Jos puolestaan kirjoitan asiasta, en voi ikinä unohtaa, mitä olinkaan miettimässä :)

Todellisuudessa henkilö jonka kanssa olin parisuhteessa, saattoi istuttaa minulle ajatuksensiemenen eli mantran päähäni, jonka avulla alistuin parisuhteessa hänen sikamaiselle käytökselleen.

Miten siitä pääsee eroon?

Huomatessani ajatustenpysäyttäjän olevan mantra, aloin kiinnittämään huomiota siihen joka kerta kun se tapahtui. Aina kun kysyin itseltäni,"miksi ajattelen näin?", ajattelin,"siinä se mantra nyt taas on", ja jatkoin mielessä pohtimista ja jätin huomiotta kaikki ne mantraa seuraavat fallaasit. Kaikki mitä tarvitsee tehdä, on jäljittää päättelyä/muistelua/pohtimista estävä ajatus/kysymys ja ensin tiedostaa se, sitten jättää huomiotta ja jatkaa ajattelua. Itselläni ajatus pysähtyi mantran jälkeen niin totaalisesti etten muistanut enää, mitä olin miettimässä.

Lähteet ja lisää meditaatiosta & mantroista:

1. Meditaation ABC
2. Meditaatio-opas
3. Researching Meditation: Brain Waves
4. Brainwashing yourself using mantras "Where attention goes, energy flows."
5. kulttiuutiset: aivopesu


 Pelasta höyryttely ja kirjoita nimesi addressiin.
Lisätietoja addressista.